On taas se aika kun kunnallisvaaliehdokkaat täyttävät vaalikoneita. Niitä on moneen lähtöön ja tarkoitukseen. Isojen medioiden vaalikoneet varmaan kannattaa jokaisen ehdokkaan täyttää, mutta näitä pienempiä pitää kyllä harkita tarkkaan.
Aikaa vaalikoneiden täyttämiseen menee paljon ja ehdokas on melko lailla vaalikoneen järjestäjän armoilla. Osa kysymyksiä on erittäin tarkoituksenhakuisia ja ihmettelenkin: mitä kysymyksillä oikeasti haetaa?
Kuka oikeasti hyötyy vaalikoneista on ollut minulla mielessä jo pitkään. Vaalikoneiden tekijät ja ylläpitäjät tietenkin selittävät, että vaalikoneet on tarkoitettu palvelemaan äänestäjiä, mutta rohkenen epäillä, että se olisi pääsyy vaalikoneiden ylläpitoon. Moni pienempi toimija hakee vaalikoneellaan oman asiansa pönkittämistä. Isoilla medioilla näyttäisi tarkoitus olevan poliittisen debatin aikaan saaminen. Joskus ihan siihen asti, että olen ajatellut millaisia työkaluja vaalikoneet oikein antavat riidankylväjille.
Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että harkitsen kaikki kysymykset siinä valossa mikä tieto (faktoihin perustuva tieto) minulla on kulloinkin käytettävissä. Ja tunnustan, että muutaman kerran on käynyt niin, että johonkin asiaan saatu uusi tutkimustieto on laittanut minut harkitsemaan kyseistä asiaa uudelleen ja jokunen kerta olen myös vaihtanut mielipidettäni.